Minä itse -Satu

4.7.2018

 

Yläasteikäisenä minulla oli useita haaveammatteja ja ne vaihtuivat tiheään tahtiin. Kuvittelin itseni niin lakimieheksi kuin hävittäjälentäjäksikin. Siinä kohtaa ei heti ensimmäisenä tullut mieleen, että tämä 158 senttinen varteni eikä pyöritystä kestävä pääni ole välttämättä sopivia koneen ohjaamoon. Kotitalous oli yksi lempiaineistani koulussa ja sen vuoksi oli luonnollista, että lähdin suuntaamaan kohti ravintola-alan opintoja. Alan opinnoissa vierähti viisi vuotta ja valmistuin lopulta hotelli- ja ravintolapäälliköksi. Pääsin heti kiinni mielenkiintoisiin työtehtäviin ja ravintola-alalla vierähtikin huomaamattani noin 15 vuotta. Viimeisinä vuosinani ravintola-alalla rupesi mielessäni kytemään ajatus siitä, että haluisin tehdä jotain muutakin työtä elämäni aikana. Uskaliaasti hyppäsin irti hektisestä ravintola-arjesta uusien opintojen pariin. Pääsin suorittamaan liiketalouden tutkinnon ja valmistumisen jälkeen päädyin onnellisten sattumusten kautta töihin tänne Valttiin. Valtista löysin itselleni työpaikan, jonne on aina mukava aamuisin tulla sekä mielenkiintoiset uudet haasteet. Unohtamatta tietenkään uusia mahtavia työkavereitani.

Olen työskennellyt nyt Valtissa HR-koordinaattorin tehtävissä kaksi vuotta. Työnkuvani on todella monipuolinen ja päivän aikana tilanteet muuttuvat usein nopeastikin. Priorisointi- ja reagointikyky ovat työssäni suuressa roolissa. Koen, että ravintola-alan hektinen työrytmi on luonut vahvan pohjan ammattiosaamiselleni. Ravintolan esimiehen työssä vaadittiin myös osaamista monissa sellaisissa osa-alueissa, joita kohtaan nykyisessä työssäni Valtilla. Ravintolapäällikkönä toimin asiakasyrityksen roolissa tilaten vuokratyöntekijöitä esimerkiksi sairaslomien tuurauksiin hyvinkin lyhyillä varoitusajoilla. Koen, että tämän myötä osaan asettua hyvin myös asiakkaan asemaan ja tiedostan sen joskus tuskaisenkin hetken tulevaa päivää tai viikkoa suunnitellessa. Tykkään kohdata uusia ihmisiä ja auttaa työntekijöitä sekä asiakkaita erilaisissa tilanteissa. Parhaita hetkiä työssäni on ne, kun asiakkaille löytyy juuri oikeat työntekijät ja saan lähettää onnelliset työntekijät mukavaan uuteen työhön.

Vapaa-ajalla tykkään urheilla monipuolisesti ja pyrin pitämään huolen siitä, että jumppakassi kulkee mukanani muutaman kerran viikossa. Vastapainona urheilulle tunnetaan minut toimistolla myös aikamoisena herkkusuuna. Kaikista maailman herkuista suklaa on minulle se ”mun juttu”, toki muistakaan herkuista olen harvoin kieltäytynyt.

 

 

Arkea kiireisenä pitävät myös kaksi alakouluikäistä lastani. Kevättalvisin viikonloppuja rikastuttaa tyttäreni tanssikilpailut niin street- kuin showtanssi joukkueissakin. Glitterit, pukujen loiste ja hiuslakan tuoksu ovat luoneet minusta aidon ”dancemommyn” ?. Kesällä minut löytää jalkapallokentän reunalta kannustamasta innokasta poikajoukkoa. Pelin säännöt ovat itselleni vielä hieman pimennossa, mutta olen kovasti hengessä mukana. Tänä kesänä olen kerran jopa päässyt kokeilemaan roolia valmentajan saappaissa ja katsonut jo muutaman MM-kisojen ottelunkin telkkarista.
Rakastamme mieheni kanssa matkailua ja onneksi myös lapsemme ovat osoittautuneet yhtä innokkaiksi matkakumppaneiksi. Suuntaamme lomilla aina uusiin kohteisiin tutkimaan maailmaa. Seuraava reissu odottaa jo parin päivän päästä meitä ja pääsemme perheenä viettämään ansaittua kesälomaa.

 

 

Aurinkoisia kesäpäiviä toivotellen,

Satu

 

Kollegani täällä Valtissa kuvailevat minua näin:

”Satu on organisoinnin huippuammattilainen! Satu on myös ihanan iloinen ja hyväntuulinen muiden kannustaja. Satu tekee työt ripeästi ja kaaoksenkin keskellä hän saa pidettyä asiat aina järjestyksessä. Satu tukee mielellään meitä muita ja auttaa aina hädän tullen. Satu on ehdottomasti meidän luottoapurimme kaikessa mahdollisessa!”

”Tehopakkaus, joka yleensä on hoitanut asiat jo ennen kuin ehdit itse pyytää. Nauravainen tiimipelaaja.”

”Koko toimiston seremoniamestaritar, jolla pysyy langat käsissä tiukassakin paikassa ja joka on aina askeleen edellä siitä, mitä pitää tehdä. Päättelykyvyltään ykkösnyrkki!”

”Satu on avoin, puhelias ja päätöksenteossaan huolellinen ihminen. Hänen toimintansa työssä on tehokasta ja nopeaa. Sadulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja hän on helposti lähestyttävä lämminhenkinen persoona. Satu on valmis joustamaan ja hallitsee priorisoinnin taidon. Uskaltaa tuoda omat mielipiteensä esille ja haluaa myös oppia uutta. ”

”Auttavainen toimiston huipputyyppi! Osaa homman kuin homman. Oppii nopeasti uutta ja sopeutuu lennosta uusiin tilanteisiin. Tiimipelaaja, joka ei jätä ketään pulaan. Oikealla tavalla kiero huumorintaju ;-D”